keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Moikka!

Tervetuloa tutustumaan marsuharrastukseemme. Olemme Ari & Sini Nuutinen, jyrsijäharrastus on alkanut gerbiileillä vuonna 2004. Gerbiileitä meillä on ollut aina ja niitä kasvatamme nimellä Kadotetun. Olemme olleet myös aktiivisia näyttelyissä kävijöitä, vaikka Itä-Suomesta tulee matkaa näyttelyihin kivasti.

Marsuja meillä ei ole ollut moneen vuoteen, vaikka niitä on aina tullut katseltua. Marsuja meillä oli risteytysmuodossa n. 10 vuotta sitten. Silloin muutama risteytys poikueitakin syntyi. Myös yhden texel uroksen omistimme,  mutta se valitettavasti menehtyi.

Hankinta päätös marsuista  tehtiin tänä vuonna ja päätimme hankkia rex ja teddy turkkimuunnoksen edustajia. Ensin ajatuksena, että muutama vain lemmikkisi mutta toisin tässä on jo käynyt.

Rex turkkimuunnoksena on kiehtova ja hauska. Myös rex-marsut ovat mahtavia tyyppejä. Kyllä olemme täysin myytyä tälle turkkimuunnokselle. Näillä näkymin olemmekin päätymässä kasvattamaan epävirallisesti näin aluksi rexejä. Muutama uros ja naaras löytyykin. Teddy on muunnoksena? Yksi teddy muunnos löytyy ja se on persoonana aika valloittava. Olemme vielä täysin keltanokkia marsujen kanssa ja opittavaa on vielä paljon, vaikka aikaisempaa marsu kokemusta löytyykin risteytysten kanssa ja kolmen poikueen verran. Marsulamme on vielä täysin alussa, tiloja marsuilla hahmotellaan. Marsula todennäköisemmin sijoitamme eläinhuone esteen.

Blogiin on tarkoitus kertoa tästä harrastuksestamme. Niin hyvät kuin ikävimmistäkin asioista, sekä marsula rakentamisen vaiheista.

Hyvää syksyä kaikille 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti